Näytetään tekstit, joissa on tunniste maatuska. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maatuska. Näytä kaikki tekstit

4. huhtikuuta 2014

Maatuskakortit.

Värikkäät vaatteet,
kultaa sekä hopeaa
Siinä tämän kerran teemat
kun kortteja aloin askartaa
 
 
Taas mennään maatuskoiden maailmassa! Ystävällä, jolle jo aiemmin lähetin huovuttamani maatuskan, viettää syntymäpäiviään tässä kuussa. Viime leirillä, kun teinit askartelivat rukouskortteja rauhaisassa hiljaisuudessa, minä en kolmannella kierroksella halunnut enää luottokorttia tehdä. Kävin läpi synttärikalenteria ja muistin maatuska-fanin juhlien olevan tulossa. Askartelin hänelle kuvien vihreän maatuskan ja mielestäni siitä tuli oikein kaunis! Punaisen ja mustavalkoisen mummelin askartelin sitten vapaalla. Niille ei ole vielä ottajaa, mutta ehkäpä saan nekin matkaan...
 
 
Näitä kortteja tehdessäni olin joka kerta hieman epävarma siitä, miten maatuskan naama olisi hyvä piirtää! Vihreän ja punaisen tein muistikuvan varassa, mutta mustavalkoisen hahmon kasvoja piirtäessäni epäonnistuin pari kertaa suuresti! Sen jälkeen hieman etsin vinkkejä netistä ja sain aikaan ihan sievät kasvot (ja huomattavasti vähemmällä stressillä kuin aiemmin). Maatuskat ovat kuitenkin niin herkkiä ja kauniita, ja niiden kasvot ovat aina omaa luokkaansa. Harjoitus tekee mestarin!
 
 
Pakko muuten vielä kertoa, kuinka onnistuin hieman töppäämään ensimmäisen maatuskan kanssa. Tai en maatuskan kanssa, vaan sen kuvan ja kuvan lähettämisen kanssa. Olin siis riemuissani saanut valmiiksi kortin ja halusin lähettää siitä samantien kuvan kanssa-asujalle. Lisäsin kuvan viestiin, kirjoitin tekstiosaan vastaanottajan nimen ja riemuitsin valmistuneesta kortista. Samoilla vauhdeilla lähetin viestin eteenpäin ja samantien huomasin, että olin ajatuksissani laittanut kuvan juurikin kortin vastaanottavalle ystävälle. No, säästyipähän hän sitten yllättymisen ilolta, eh.. Toisaalta, tuskinpa tuo nyt niin maailmaa kaatoi, korkeintaan hieman heilautti. Eipä ollut kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun toheloin viestit juurikin sille ihmiselle, ketä mahdollisesti ajattelin viestiä kirjottaessani.. Tarkkuutta, tarkkuutta! Tuossa kämmissä oli kyllä yksi ihan kiva puolikin; sain laittaa jo reilusti aiemmin kuvat korteista tänne blogiin, jeejee.
 
 
Työvaiheet korteissa eivät olleet kovinkaan hankalat. Ensin leikkasin kartongista maatuskan mallin ja piirsin sen vielä paperille. Paperiversiosta leikkasin kaksi osaa - huivin ja alaruumiin. Niiden avulla piirsin askartelupapereihin kappaleiden osat. Liimasin ne kartongille ja koristelin. Lopuksi leikkasin kasvot ja hiukset ja koko komeuden liimasin kohotarrojen avulla korttipohjaan. Korttipohjat ovat A5-kokoa, jos joku jäi sitä miettimään. Vielä kun keksin jostakin kivat kirjetkuoret, niin saan kortit postiin!
 

20. helmikuuta 2014

Pyykkipoikakirje.

Kun postiluukku silloin tällöin kolahtaa,
on mieli aina odottava ja vallaton
Mut jos sua yllätys inha oottaa,
on pino valkoisia kuoria kovin lohduton
Siks toivoo kai toisinaan kaikki kirjettä kultaista,
ilman leimaa valtion virastojen
Sillä silloin kun saat ystävältä yllätyksen aukaista,
on ilo suurempi kuin taakka murheiden
 
Nyt haluan esitellä teille nopeasti muutaman postin, mitkä laitoin matkaan tänään. Löysin aikanaan internetin ihmeellisestä maailmasta hauskan idean pyykkipoikakirjeestä, mutta sivu jäi unohduksiin pitkäksi aikaa. Nyt taas muistin tuon hauskan kuvan ja aloin rakentamaan omia pikku viestipoikiani. Askar ei ollutkaan niin helppo kuin ajattelin, joten etsin netistä myös erilaisia tutoriaaleja kyseiseen askarteluun. Lopulta tein omat nappulani hieman muutamaa ohjetta soveltaen. Teen näiden söpöjen ylläripostien tekemisestä oman merkintänsä kun ehdin, mutta ideaa voi lähteä hakemaan esimerkiksi täältä. Haha, täältä voit myös katsella hauskoja eläinhahmoja, mitä pyykkipoikiin on tehty! Erityisesti tuolta toisen linkin takaa löytyvä keltainen kala on aika ihana!
 
 
 
 
Myös aiemmin esittelemäni maatuska lähti matkaan. Toivottavasti se tuo iloa uudelle omistajalleen!
 

5. helmikuuta 2014

Huovutinta.

 
Nak, nak, nakuta,
villaa, huopaa takuta
Lisää hahtuva sinne ja tänne -
jo elämä tuntuu pehmeämmälle
 
Eilen olin tyttökerhossa! Kerhon toinen ohjaaja estyi tulemasta paikalle, joten minut hälytettiin apuun. Vaikka tuurauskeikka tulikin yllättäen, en kuitenkaan pannut pahakseni. Toisinaan olenkin kaipaillut selkeämpää olemista ja tekemistä lasten kanssa, sillä usein roolini esimerkiksi juuri kerhoissa on "tavarajuhta". Vien ja tuon tarvikkeita kerhoille, mutta itse oleminen ja ohjaaminen on vähäistä. Niinpä olin jossakin määrin ihan iloinen, että jäin kerholle. Ohjelmakin oli varsin mukavaa, sillä luvassa oli neulahuovutusta.
 
 
En edes muista, milloin olen viimeksi huovuttanut neulalla! Muutama vuosi sitten seurakunnan lähetyspiirissä märkähuovutimme palloja, joista sitten askarreltiin lähetysmyyjäisiin koruja. Niiden tekeminen oli (ja on varmasti edelleen) hauskaa, mutta harmikseni käteni kuivuivat kovasti kun läträsin mäntysuovan ja veden kanssa. Neulahuovutuksesta taas muistan aina tykänneeni, sillä se on esimerkiksi minun kaltaiselleni hermoheikolle painekattilalle erittäin hyvää ja antoisaa terapiaa. Kunhan varoo ettei napauta neulalla sormeen, voi aika pitkälti nakuttaa vaan menemään!
 
 
Eilen tein kaksi huovutustyötä; sydämen ja maatuskan. (Sydämen korkeus n. 9 senttiä ja maatuskan 8,5) Jonkin sortin maatuskavillitys on saanut minut pauloihinsa ja mielessä onkin jo usea askartelu kyseisellä teemalla! Onneksi lähipiirissä on sellaisia ihmisiä, jotka pitävät myös noista ihanista pyöreäkasvoisista nukeista, niin en hautaudu maatuska-askartelujen alle. Tänään naputtelin myös kerho-ohjelmia sekä askarteluja pohdiskellessani vielä yhden huopatyön. Kettuherra muotoutui oranssista, valkeasta ja mustasta villahaituvasta alta aikayksikön. Hieman sitä pitää vielä tiivistää ja parannella, mutta hahmo on jo hyvin kasassa! (Ketun pituus hännänpäästä kuononpäähän n. 14 senttiä.)
 
 
Tähän mennessä olen tehnyt vain pieniä huovutustöitä, mutta nyt innostuin taas uudelleen niitä tekemään. Helppoa ja kivaa ajanvietettä ja parhaassa tapauksessa myös varsin ekologista lähiaskartelua. Ainakin kotikotikaupunkini suunnalla ja sen lähinurkilla löytyy paikkoja, joista voi ostaa villaa paikan omilta lampailta! Toistaiseksi pysyn kuitenkin pienissä töissä, mutta netissä löytyy googlettamalla toinen toistaan huikeampia töitä! Esimerkiksi kuiva- ja märkähuovutusta yhdistellen tehdyt taulut ovat todella upeita. Toivottavasti sellainen koristaa aikanaan meidänkin kodin seinää.