Äitienpäiväpuuhia.

Lennä silloin,

kun siihen on mahdollisuus

ja lepää aina,

kun tunnet tuulen kantavan

 

Pitkään aikaan en olekaan kirjoittanut, tylsää! Kaikenlaista olen kyllä askartanut ja puuhaillut, mutta en ole saanut tartuttua tuumasta toimeen, jotta olisin saanut esiteltyä tuotoksia täällä. Aloitan suman purkamisen siis nyt! Kaikki puuhastelut eivät ehkä mene aivan loogisessa järjestyksessä, mutta jostakin on alettava!

 

Esittelyssä äitienpäiväksi tekemäni kortti. Ihana lintu on stanssattu BigShot-leikkurilla. Ostin kyseisen linnun sekä samassa paketissa olevan häkki-stanssin Sinellistä alennuksesta. Edelliseen työpaikkaani ostettiin BS-leikkuri ja ihastuin siihen kovin. Olenkin jo ehkä maininnut, että sain kanssa-asujalta 25-vuotislahjaksi viime joulukuussa kyseisen laitteen ja sen jälkeen olen leikkailut ja kohokuvioinnut myös omassa kodissa! Viime aikoina laitteen käyttö on ollut pienempää, mutta jospa innostus taas saisi vallan.

 

 

 

 

 

Lisäksi mukana myös kuva kukkakimpusta. Vietimme muutaman alakoululuokan kanssa retkipäivää öitienpäivän alla ja askartelimme siellä kestokukkia äitien ja mummojen iloksi. Oma kappaleeni on hieman kärsinyt, sillä se matkusti askartelukassissa ees taa ja jäi siellä muiden tavaroiden alle. Kuvasta saa kuitenkin kiinni askartelun periaatteesta: vihreä kartonki taitetaan leveyssuunnassa kahtia ja se hapsutetaan noin sentin paksuisilla viilloilla. Sen jälkeen kartonki kääräistään ympyräksi ja niitataan kiinni. Koristeet voivat olla kukkia, perhosia, mitä ikinä keksiikään! Askartelu oli helppo ja mukava tehdä, sillä ykkös- ja kakkosluokkalaisetkin ehtivät reilussa puolessa tunnissa valmistaa aivan huikeita kimppuja!
 

 

Luottokortit.

Ei onnen tarvitse olla suuren suuri,

vaan joskus se mahtuu lompakkoon juuri

Eikä sanoja vaadita yhtään sen enempää

kuin pieneen korttiin saadaan riittämään

 

 

Viikonloppuna olin taas leirillä. Tällä kertaa leiriläiset olivat kuitenkin vanhempia, sillä osallistuin tiimini kanssa isoskoulutusleirille. Isoseksi koulutettavat nuoret ovat siis 15-vuotiaita ja vanhempia, joten meininki on leireillä aivan erilainen kuin lasten kanssa toimiessa. Toisinaan on kuitenkin kivaa vaihtelua, että saa olla myös hieman vanhempien kanssa leireilemässä. Etuna on se, että leiriporukka on kaikin puolin itsenäisempi ja itsensä uskaltaa antaa rentoutua helpommin!

 

 

Lämmin tuuli,

siivenisku hentoinen

kantavat kotiin

väsyneen matkalaisen

 

Missä menet, mitä teet

silti et ole yksin

Käy kahdet askeleet

 

Minun vastuulleni annettiin leirillä (yllättäen?) kädentaitojen paja. Ensialkuun pohdimme olisimmeko tehneet huolinuket, mutta totesimme aiheen olevan ehkä kuitenkin liian lapsellinen teineille. Askartelun tuli kuitenkin liittyä jollakin tapaa rukoukseen, joten suunnittelin sitä varten rukouskortin, toiselta nimeltään luottokortin.

 

 

Et ole  yksin,

vaikka monet ovat jo menneet

sukupolvien ketjussa

elämä jatkuu

edelleen

 

Hengitä rauhassa,

katso ylös taivaan sineen

tähtien takana

alkaa rakastava

avaruus

 

Suurin osa blogiani lukevista tuntee minut henkilökohtaisesti ja tietävät, että olen töissä seurakunnalla. Yritin äsken käydä läpi vanhoja postauksia ja etsiä, olenko täälläkin jo maininnut asiasta! En ainakaan äkkisiltään löytänyt kyseistä tietoa, joten tuossapa se nyt tuli kerrottua. Seurakunnan työ on tuntunut kutsuvalta jo rippikoulusta lähtien ja lukiosta päästyäni hain opiskelemaan kirkon nuorisotyönohjaajaksi. Pääsin kouluun ja valmistuin sosionomiksi sekä kirkon nuorisotyönohjaajaksi lähetyssihteerin pätevyydellä joulukuussa 2010 eli kolme ja puoli vuotta myöhemmin. Ensimmäisiin oikeisiin töihin pääsin keväällä 2011, kun aloitin varhaisnuorisotyön sijaisuuden kotiseurakunnassani. Samoilla kulmilla pyörin aina vuoden 2013 heinäkuun loppuun asti ja heti seuraavana päivänä, elokuun ensimmäisenä, aloitin nykyisen sijaisuuteni uudessa paikassa. Täällä töitä minulla on näillä näkymin tämän vuoden loppuun ja sen jälkeen.. Minne elämä vie, sinne on mentävä!

 

 

Aurinko hellii kasvoja

pyyhkii pois eilisen murheet

 

Ja juuri sillä hetkellä,

kun säteet lämmittävät

sydämeen saakka

kaikki tuntuu oikealta

 

juuri maailman

kauneimmalta

 

Ylläolevan tekstin piti olla pieni aasinsilta askartelun taustan esittelyyn, mutta sainkin siinä kerrottua koulutus- ja työhistoriani! Toisaalta se onnistuikin siinä hyvin, sillä tekemäni luottokortti liittyy hyvinkin tiiviisti omaan alaani. Rukous on kuitenkin yksi keskeisimmistä asioista kristityn eli myös minun elämässä. Se ei kuitenkaan aina ole ihan helppo asia ja monet kokevat sen vaikeaksi ymmärtää, omaksua tai uskoa. En itsekään ole mikään "rukoilijatyyppi", vaan pääosin rukoukseni keskittyvät iltarukouksiin sekä niihin mitä luen yhdessä seurakunnan kanssa hartauksissa ja jumalanpalveluksissa. Toisinaan on kuitenkin myös aihetta kiittää tai pyytää siunausta ja apua elämään ja näitä pikaisia kuiskauksia laitan matkaan enemmän ja vähemmän. Rukous on siis jokatapauksessa päivittäinen osa elämääni ja olen onnellinen, että saan uskoa ja luottaa jonkun kuulevan kaikki asiani täältä maan ääristä!

 

 

Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne, missä on vihaa,
toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.

Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,

sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.

(Fransiscus Assisilaisen rukous)

 

Rukous onkin ennenkaikkea luottamista ja sen takia halusin tehdä rukouskorteista luottokorttimaisia. Kooltaan se on pankkikortin kokoinen ja mahtuu siis lompakkoon! Koristelin omat kappaleeni minua miellyttävillä väreillä ja kuvilla ja päällystin kortit kontaktimuovilla. Se, miksi kortit ovat erityisiä, on niihin lisätyt rukoukset. Askartelua suunnitellessani poimin muutamia kauniita tekstejä ja kopioin ne valmiiksi ja oikean kokoisiksi kortteja varten. Näin jokainen sai liittää mieluisensa rukouksen omaan korttiinsa ja pitää sitä mukanaan. Näin rukous olisi mukana aina, luottokorttina lompakossa!

 

 

USKO

Herra, kuule minua, kun käännyn puoleesi.

Kanna minua elämäni kaikilla matkoilla, ilossa ja surussa.

TOIVO

Jumala, Sinä tiedät suurimmat haaveeni ja unelmani.

Anna minulle rohkeutta ja voimaa toteuttaa ne!

 RAKKAUS

Isä, Sinä näet minut ja rakkaat läheiseni.

Auta minua rakastamaan heitä niin kuin itseäni ja sinua.

Rukouskorttien lisäksi tein muutaman rukouksettoman kortin. Kirjoitin niihin runoja rukouksen sijaan. Omalla tavallaan nekin ovat kyllä luottokortteja, sillä ne tuovat (ainakin toivon mukaan) lohtua omistajalleen huonona hetkenä. Toki toivon niiden tuovan iloa myös kauniina päivänä, mutta erityisesti toivon lohdutuksen kumpuavan niistä synkän sydämen aikaan!

 

Tunnelmapaloja.

Askartelu on puuhaa suurten ja pienten,

onnistumisen tunne tekee iloisen mielen

 

Ohessa muutamia tunnelmakuvia viikonloppuna olleelta tyttöleiriltä. Suunnittelin sinne aarrearkku-askartelun ja se oli ilmeisesti varsin onnistunut juttu! Tytöt, niin suuret kuin pienetkin, askartelivat aivan huikean kauniita rasioita ja niitä oli oikein ilo katsella!

 

 

 

 

 

 

Lisäksi muutama otos eräänä askarteluiltana tekemistäni korteista. Käytin leimana vessapaperirullaa. Kastoin rullan sormiväriin ja leimailin sen kanssa sydämiä kartonkiin. Leikkasin palat irti ja tein paloista kukkasia ja perhosia. Värikyllästetty kortti on ...no, värikyllästetty kortti!

 

 

 

 

 

 

Lopussa myös pari kuvaa kerhosta, missä muksut tekivät pahviotuksia. Lapset innostuivat askartelusta valtavasti ja tekivät toinen toistaan hienompia taideteoksia! Minun kettuni kalpeni erään tytön tekemän ketun rinnalla: mikä kaunotar!

 

 

 

 

Kakku kahelle. (Gluteeniton)

Oli kerran yksi kakku,

sitten siitä tuli kaksi.

Onko tämän runon sanoissa takku,

vai eikö vaan käy sanaflaksi?

Huhhuijaa. Nyt on tämän kevään viidestä leiristä kaksi leiritty. Niin kuin edellisessä kirjoituksessa sanoin, olin yhden leirin edellisessä ja toisen nyt täällä uudessa. Molemmat leirit olivat mukavia, mutta niiden jälkeen olin kyllä todella puhki. Toisella leirillä jouduin valvomaan yömyöhään ja univelkaa oli melko roimasti, joten kun tulin kotiin olin ihan puhki. Hyvät yöunet sekä etä- ja vapaapäiviksi merkityt seuraavat päivät olivat poikaa ja niiden jälkeen koittanut viikonloppukin tuntui varsin hyvältä ja toivat kaivattua lepoa. Tosin viime yö meni kuitenkin hieman huonosti, sillä pikkuinen koiranretkumme Elma köhi ja kakoi koko yön ja me heräilimme sitä useaan otteeseen silittämään ja rauhoittelemaan. Aamulla soitto eläinlääkäripäivystykseen antoi meille vastauksia kysymyksiimme ja taudinkuvaksi napsahti kennelyskä. Sitä on kuulemma paljon liikkeellä täällä meidän asuinalueella (ja ilmeisesti ympäri Suomen) eikä koiraköhään ole mitään suurempia vippaskonsteja, jotta taudin saisi nopeasti hoidettua pois. Lepoa ja rentoa oloa siis vaan, niin olo paranee itsestään.

Toisella hiihtoloman leirillä teemana olivat olympialaiset. Pidin leirillä teemaan liittyen ryhmäkisat, joihin askartelin palkinnoksi mitaleja. Kuvaa en niistä tietenkään tajunnut ottaa, mutta värikkäistä kartongeista, tusseista, lumihiutaletarroista sekä vihreästä lastusatiininauhasta tuli ihan kivoja mitaleja lapsille palkinnoksi. Mitalien innoittamana suunnittelin myös seuraavaa leipomustani. Suomi lähti olympialaisiin ilman mitalitavoitteita, joten oli todella huikea yllätys, miten monta mitalia sieltä lopulta napsittiinkaan mukaan! Vaikka itse en olekaan sen suurempi penkkiurheilija, innostuin olympiakisoista kanssa-asujan seurassa niitä ihmetellen. Jossakin vaiheessa hämmensin itseäni sillä, että miltei myöhästyin työpalaverista, kun kuuntelin radiosta naisten sprintin finaalia... Loppujen lopuksi kun käytinkin melkolailla aikaa kisojen ihmettelyyn, päätin että mitaleita on syytä juhlia kakun kanssa!

Leivoin kakkupohjan tämän, jo hyväksi havaitun ohjeen mukaan. Tällä kertaa levitin taikinan kahdelle pellille tasaisesti ja sain leikattua pohjat kahdeksaan osaan. Kostutin kakun maidolla, mihin olin sekoittanut hieman vaniljasokeria. Täytteeksi levitin soseutettuja mustikoita, joiden värin lisäbuustaamiseen käytin hieman sinistä pastaväriä. Mustikoiden päälle levitin tuttua ja turvallista vispikerman ja rahkan seosta. Käytin seokseen puolet tavallista rahkaa ja puolet Valion vaniljarahkaa. Vispiä lisäsin noin kaksi desiä. Käärin kakun kasaan ja laitoin voipaperipaketissa kuvun alle odottamaan seuraavaa päivää.

Aamulla minulla oli kuitenkin ongelma! Olimme sopineet menevämme katsomaan puolisoni kummityttöä. Päätin aika äkisti, että haluaisin viedä mukana jotakin syötävää, kunnes tajusin että aikaa leipomiseen ei ollut. Kakku huuteli jääkaapissa, mutta ajattelin sen olevan hieman liian iso neljälle ihmiselle. Lisäksi olimme kutsuneet puolisoni vanhemmat (mitali)kahveille kiitokseksi siitä, että he olivat ottaneet Elman maalle juoksemaan hiihtolomaviikon ajaksi. Samainen kakku huuteli kaapissa uudestaan ja pohdin kuumeisesti mitä tekisin... Tattaraa, ratkaisu ongelmaan oli mielessä äkkiä: kakku puoliksi ja silti riittää kaikille! Tämä myös antoi mahdollisuuden koristella molemmat puolet eri tavalla ja pääsin kokeilemaan visioitani suklaakoristeiden teosta ja uusista pursotuksista!

Kummivierailulle veimme vispirahkaseoksella päällystetyn kakun, mihin laitoin koristeeksi vielä valkosuklaasta pursottamiani koristeita. Sulatin suklaan mikrossa ja sekoitin mukaan punaista pastaväriä. Sen jälkeen laitoin suklaan pakastuspussiin ja leikkasin sen kulmaan reiän pursottelua varten. Jälleen kerran hoksasin liian myöhään, että myös tuo suklaa olisi kannattanut temperoida. Koristeet nimittäin jähmettyivät pakastimessa hyvin, mutta kun asettelin niitä kakun päälle, alkoivat ne todella pian sulaa ja lötkistyä. Samaan ongelmaan törmäsin aikanaan veljeni rippijuhlissa, kun olin tehnyt sinne mustivalkosuklaajuustokakun. Kuumana kesäpäivänä koristeet nimittäin sulivat vielä nopeammin ja ajattelin silloin, että minun on keksittävä keino kuvioiden pelastamiseksi. Lahjakakun kanssa en kuitenkaan muistanut tätä mennyttä ongelmaa ja olin hieman hätää kärsimässä kun vaaleanpunaiset nappulat alkoivat muuttua löllöiksi. Sain ne kuitenkin nopeasti kakun päälle ja kakun takaisin jääkaappiin, joten ongelma ei ehtinyt muodostua kovin suureksi.

Seuraavana päivänä oli sitten virallisen (ja alkuperäisen suunnitelman mukaisen) mitalikakun koristelu. Peittelin kakun taas kerran vispillä ja rahkalla. Pursotukset tein samalla seoksella ja sinisen värjäsin pastavärillä oikeanlaiseksi. Koristeeksi sulattelin taas suklaata ja huoh ... En hoksannut temperoida suklaata! Hieman naureskelin itselleni, sillä edellisenä päivänä olin manannut samaa kämmiä ja päätin, että huomenna korjaan asian. Siinä sormet sinisenä koristeita kakulle nostellessani ajattelin, että seuraavalla kerralla suklaakoristeita tehdessäni minun on pakko muistaa temperointi. Suklaakoristeiden lisäksi ripottelin päälle kultaisia ja hopeita kuulia, mitalien värien takia tietenkin. Kaupasta en löytänyt pronssisia koristeita, mutta luotin lapsena tekemääni johtopäätökseen: kulta ja hopea yhdessä tekevät pronssia, joten sama logiikka sai päteä myös tässä kakussa.

Kakuista tuli hyvät. Sisältöhän molemmissa oli sama ja koristeluissakin käytin melkolailla samoja elementtejä, joten mautkin olivat lähellä toisiaan. Ainoa mikä minua hieman harmitti, oli se että käytin mustikoina pensasmustikoita. Vaikka soseutin niitä, silti ne tuntuivat paikoin vain isoilta riekaleilta kakussa. Eikä niiden makukaan kyllä yllä tavallisten metsämustikoiden tasolle, vaikka eivät isot pensasmustikatkaan pahoja ole. Ensi kerralla haluan kuitenkin käyttää tavallisia mustikoita ja mieluiten vielä sellaisia, mitä olen itse metsästä nyppinyt pakkaseen! Kakkujen koristelut olivat myös ihan okei, vaikka molempia lopputuloksia katsoessani olinkin hieman kahden vaiheilla siitä, ovatko kakut mauttomia vai eivät. Päädyin kuitenkin siihin, että ihana ja nuoresta iästään huolimatta monesta tiukasta paikasta jo selvinnyt tyttövauva ansaitsi kunnon lällykakun vaaleanpunaisilla hörsötyksillä. Lisäksi työllä ja taistelulla ansaitut olympiamitalit saivat kunnioitusta hurjalla suomisekamelskakoristuksella, mikä puolisoni mielestä oli "niin kamala, että huikea!" Mitä tuosta nyt sitten piti olla mieltä, en ollut ihan varma, mutta pakkoa sanoa: kakku olisi voinut olla vieläkin hurjemman näköinen, jos olisin toteuttanut kaikki koristeluvisioni! Päätin kuitenkin jättää jotakin seuraavaan kakkuun ja mitalikakku koristui sellaiseksi kuin koristui. 

Loppuun vielä kuva laskiaistapahtumasta, missä olin tänään tekemässä kasvomaalauksia lapsille. Sateenkaaret ja hymynaamat olivat suosittuja ja niitä sainkin maalailla monen monta päivän aikana. Kivaa oli, ei voi kieltää!

Onnelliset tikapuut.

Kiipeä aina kohti ylintä oksaa,

älä liikaa pelkää putoamista

Sillä onnen tikkailla ei pelkoa olla saa,

kun rakkaus ja ystävät estää tippumasta

 

 

Työelämä kiskoo juuri nyt moneen suuntaan, sillä hiihtolomaleirit ovat käynnissä. Viikonloppuna olin mukana "kotimaalla", kun minua pyydettiin mukaan entisen työpaikkani leirille. Mieluusti lähdin mukaan, sillä kaipuu tuttuihin maisemiin on toisinaan todella valtava. Viikonloppu oli aivan huikea ja suorastaan voimauttava ja haikein mielin jouduin lähtemään pois. Leirit ovat työssäni kaikkein parasta ja nautin niiden tekemisestä, niillä olemisesta ja niiden suunnittelusta paljon. Lohtua edellisen leirin päättymiseen tuo se, että jo kahden viikon päästä palaan samoihin maisemiin uuden työni tyttöjen kanssa, kun menemme tekemään yhteisen leirin. Tänään lähden myös täällä uusissa maisemissa leirille ja se on myös varsin mukavaa. Vaikka paikka ja leirikulttuuri ovat jossakin määrin erilaisia, on leiri silti aina leiri. Peruskaava on sama ja lapset ihania!

 

 

Mukavaa talvilomaviikkoa tai sitten jo voimia alkaneeseen arkeen! Oli miten oli, nauttikaa hetkistä!

 

 

Kuvassa onnellisuuden tikapuut, mitkä suunnittelin viime syksynä kerhoihin ensimmäiselle kerralle. Yksinkertainen idea, mikä kuitenkin pitää sisällään paljon. Pyysin lapsia kirjoittamaan tikkaille asioita, mitkä saavat heidän mielensä hyväksi ja auttavat heitä elämässä eteenpäin ilon ja riemun kautta! Lisäksi muutama tunnelmapala menneeltä leiriltä, missä teemana oli vieraanvaraisuus ja ystävällisyys. Lapset askartelivat hienoja ovikylttejä, minä kuvasin hienosti leikattuja softispaloja. Niin, ja paistoin vaahtokarkkeja ja liiskasin niitä pipareiden väliin!