Luottokortit.

Ei onnen tarvitse olla suuren suuri,

vaan joskus se mahtuu lompakkoon juuri

Eikä sanoja vaadita yhtään sen enempää

kuin pieneen korttiin saadaan riittämään

 

 

Viikonloppuna olin taas leirillä. Tällä kertaa leiriläiset olivat kuitenkin vanhempia, sillä osallistuin tiimini kanssa isoskoulutusleirille. Isoseksi koulutettavat nuoret ovat siis 15-vuotiaita ja vanhempia, joten meininki on leireillä aivan erilainen kuin lasten kanssa toimiessa. Toisinaan on kuitenkin kivaa vaihtelua, että saa olla myös hieman vanhempien kanssa leireilemässä. Etuna on se, että leiriporukka on kaikin puolin itsenäisempi ja itsensä uskaltaa antaa rentoutua helpommin!

 

 

Lämmin tuuli,

siivenisku hentoinen

kantavat kotiin

väsyneen matkalaisen

 

Missä menet, mitä teet

silti et ole yksin

Käy kahdet askeleet

 

Minun vastuulleni annettiin leirillä (yllättäen?) kädentaitojen paja. Ensialkuun pohdimme olisimmeko tehneet huolinuket, mutta totesimme aiheen olevan ehkä kuitenkin liian lapsellinen teineille. Askartelun tuli kuitenkin liittyä jollakin tapaa rukoukseen, joten suunnittelin sitä varten rukouskortin, toiselta nimeltään luottokortin.

 

 

Et ole  yksin,

vaikka monet ovat jo menneet

sukupolvien ketjussa

elämä jatkuu

edelleen

 

Hengitä rauhassa,

katso ylös taivaan sineen

tähtien takana

alkaa rakastava

avaruus

 

Suurin osa blogiani lukevista tuntee minut henkilökohtaisesti ja tietävät, että olen töissä seurakunnalla. Yritin äsken käydä läpi vanhoja postauksia ja etsiä, olenko täälläkin jo maininnut asiasta! En ainakaan äkkisiltään löytänyt kyseistä tietoa, joten tuossapa se nyt tuli kerrottua. Seurakunnan työ on tuntunut kutsuvalta jo rippikoulusta lähtien ja lukiosta päästyäni hain opiskelemaan kirkon nuorisotyönohjaajaksi. Pääsin kouluun ja valmistuin sosionomiksi sekä kirkon nuorisotyönohjaajaksi lähetyssihteerin pätevyydellä joulukuussa 2010 eli kolme ja puoli vuotta myöhemmin. Ensimmäisiin oikeisiin töihin pääsin keväällä 2011, kun aloitin varhaisnuorisotyön sijaisuuden kotiseurakunnassani. Samoilla kulmilla pyörin aina vuoden 2013 heinäkuun loppuun asti ja heti seuraavana päivänä, elokuun ensimmäisenä, aloitin nykyisen sijaisuuteni uudessa paikassa. Täällä töitä minulla on näillä näkymin tämän vuoden loppuun ja sen jälkeen.. Minne elämä vie, sinne on mentävä!

 

 

Aurinko hellii kasvoja

pyyhkii pois eilisen murheet

 

Ja juuri sillä hetkellä,

kun säteet lämmittävät

sydämeen saakka

kaikki tuntuu oikealta

 

juuri maailman

kauneimmalta

 

Ylläolevan tekstin piti olla pieni aasinsilta askartelun taustan esittelyyn, mutta sainkin siinä kerrottua koulutus- ja työhistoriani! Toisaalta se onnistuikin siinä hyvin, sillä tekemäni luottokortti liittyy hyvinkin tiiviisti omaan alaani. Rukous on kuitenkin yksi keskeisimmistä asioista kristityn eli myös minun elämässä. Se ei kuitenkaan aina ole ihan helppo asia ja monet kokevat sen vaikeaksi ymmärtää, omaksua tai uskoa. En itsekään ole mikään "rukoilijatyyppi", vaan pääosin rukoukseni keskittyvät iltarukouksiin sekä niihin mitä luen yhdessä seurakunnan kanssa hartauksissa ja jumalanpalveluksissa. Toisinaan on kuitenkin myös aihetta kiittää tai pyytää siunausta ja apua elämään ja näitä pikaisia kuiskauksia laitan matkaan enemmän ja vähemmän. Rukous on siis jokatapauksessa päivittäinen osa elämääni ja olen onnellinen, että saan uskoa ja luottaa jonkun kuulevan kaikki asiani täältä maan ääristä!

 

 

Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne, missä on vihaa,
toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.

Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,

sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.

(Fransiscus Assisilaisen rukous)

 

Rukous onkin ennenkaikkea luottamista ja sen takia halusin tehdä rukouskorteista luottokorttimaisia. Kooltaan se on pankkikortin kokoinen ja mahtuu siis lompakkoon! Koristelin omat kappaleeni minua miellyttävillä väreillä ja kuvilla ja päällystin kortit kontaktimuovilla. Se, miksi kortit ovat erityisiä, on niihin lisätyt rukoukset. Askartelua suunnitellessani poimin muutamia kauniita tekstejä ja kopioin ne valmiiksi ja oikean kokoisiksi kortteja varten. Näin jokainen sai liittää mieluisensa rukouksen omaan korttiinsa ja pitää sitä mukanaan. Näin rukous olisi mukana aina, luottokorttina lompakossa!

 

 

USKO

Herra, kuule minua, kun käännyn puoleesi.

Kanna minua elämäni kaikilla matkoilla, ilossa ja surussa.

TOIVO

Jumala, Sinä tiedät suurimmat haaveeni ja unelmani.

Anna minulle rohkeutta ja voimaa toteuttaa ne!

 RAKKAUS

Isä, Sinä näet minut ja rakkaat läheiseni.

Auta minua rakastamaan heitä niin kuin itseäni ja sinua.

Rukouskorttien lisäksi tein muutaman rukouksettoman kortin. Kirjoitin niihin runoja rukouksen sijaan. Omalla tavallaan nekin ovat kyllä luottokortteja, sillä ne tuovat (ainakin toivon mukaan) lohtua omistajalleen huonona hetkenä. Toki toivon niiden tuovan iloa myös kauniina päivänä, mutta erityisesti toivon lohdutuksen kumpuavan niistä synkän sydämen aikaan!

 

Suklaasitäsuntätäpiparit.

Makeannälkä hillitön lähtee takuulla

kun sokerit ja rasvat sekoitat kunnolla

Paistat uunissa hetken aikaa

ja taas saat nauttia makujen taikaa!

Olen kotoisin Kotkasta, Kymenlaaksosta. Puhuessani minä olen miä ja sinä on siä. Mennessäni johonkin menen jonnee ja pitkän työpäivän jälkeen toivon, ettei enää tarvitsisi lähteä minnee. Paljon puhuttu jopo-laulu puhuu kyysäämisestä, mutta minä tarskitan! Tapoja puhua ja ilmaista asioita on paljon ja eri murrealueilla kuulee paljon erilaisia tapoja puhua tutuista asioista. Yksi suurimmista aiheista mistä ystävieni kanssa väännän yhä edelleen ja edelleen ovat piparit! Tai siis keksit, jos pussin tai paketin kyljestä lukee, huokaush. Minulle kuitenkin kaikki makeat piparit, keksit, pikkuleivät, mitkä tahansa, ovat pipareita. Erikseen ovat, tottakai, joulupiparit. Minun on todella vaikea edes yrittää puhua kekseistä, sillä se ei vaan sovi suuhuni! Myös kirjoittaminen tuntuu hankalalta, joten nyt esittelen teille aivan huikean hyvän PIPARIohjeen. Tällä ohjeella olen tehnyt leipomuksia jo useamman kerran ja suorastaan rakastan valmiiden pipareiden koostumusta: hieman sitkeä, pehmeä ja suussasulava. Saanko esitellä:

Suklaasitäsuntätäpiparit

n. 40 kappaletta

 

225 grammaa voita

2 desiä sokeria

2,5 desiä fariinisokeria

2 kananmunaa

7 desiä jauhoja

2 teelusikallista soodaa

2 teelusikallista leivinjauhetta

1 ruokalusikallinen vaniljasokeria

 

Maun mukaan sattumia, esim.

 

Suklaata

Kuivattuja marjoja

Rusinoita

Karkkimurskaa ...

 

TAIKINA

• Sekoita vatkaimella pehmeä voi ja sokerit
• Vatkaa mukaan kananmunat yksi kerrallaan
• Sekoita kuivat aineet keskenään ja vatkaa ne kepeästi mukaan
• Lisää haluamasi sattumat. Minä käytin pienen levyn (100 grammaa) valkoista suklaata sekä yhteensä n. 1,5 desiä karpaloita ja puolukoita. Enemmänkin olisin kyllä voinut laittaa, sillä nyt sattumia on kyllä aika vähän..
• Leivo taikina pieniksi palloiksi leivinpaperin päälle. HUOM. Pallot leviävät uunissa, joten jätä tarpeeksi suuret välit niille. Jos kuitenkin laitat pallot hieman turhan tiiviisti, voit tehdä niin kuin minä tein...
• Paista pipareita 175 asteisessa uunissa noin 15-18 minuuttia. Kun otat piparit uunista, anna niiden jäähtyä hetken aikaa ja nostele ne sitten ritilän päälle jäähtymään loppuun asti.

 

 

Niin ... minä siis kyllä muistin, että pallot leviävät uunissa, mutta silti asettelin ne melkoisen tiuhaan leivinpaperille. Niiden paistuessa katselin uuninluukusta ja totesin siellä paistuvan miltei koko pellin levyinen piparikenttä. Visioni kauniista, sopivan kokoisista ja ennenkaikkea pyöreistä herkuista hajosi ilmaan saman tien. Hetken aika asiaa pohdittuani en kuitenkaan jäänyt tuleen makaamaan, vaan etsin kaapista pursotusputkeni yhden suuttimen. Kun nostin pellin pois uunista, painoin suuttimen avulla pehmeästä levystä kauniita, pyöreitä pipareita! Niistä tuli itseasiassa niin kivoja, että päätin ensi kerralla asettaa suoraan taikinapallot lähelle toisiaan, jotta saan napsittua kivoja pyöryläisiä ilman "apuamitänytteen!"-pohdintaa!

 

 

 

Annoin pipareiden levätä ritilällä yön yli ja seuraavana päivänä ladoin ne piparirasiaan. Kaunis, vaikkakin hieman jouluinen, rasia on mummoni vanha. Rakas mummoni kuoli viime heinäkuussa. Kyseinen rasia on nostettu mummolassa pöydälle vuosien ja taas vuosien ajan ja sen sisältä on aina löytynyt jotakin herkullista. Jo pitkän aikaa ennen mummoni kuolemaa olin miettinyt, että juuri sen rasian haluaisin saada itselleni kun hänestä aika jättää. Niinpä kummitätini, mummon viidestä lapsesta toiseksi nuorin, toi sen minulle joulukuussa syntymäpäivälahjaksi. Hassua, miten niin tuttu asia, mitä on katsellut vuodesta toiseen, näyttää kuitenkin kovin erilaiselta kun nostan sen meidän keittiönpöydällemme. Sama tunnelma siitä kuitenkin huokuu ja muisto rakkaasta mummosta elää suloisen lämpimänä minun keittiössäni! Voi mummo, miten sinua kaipaankaan!

 

 

 Ps. Kuvissa näkyvät sormet ovat kanssa-asujan. Hänen piti ihan väkisin päästä närppimmään ja tökkimään. Annoin sitten luvan yhdelle hapsiais-kuvalle. Aww. 

Ressipallo.

Pengo kaapista ilmapallot,

elmukelmut ja vanhat jauhot

ja askartele stressin helpottajat,

värikkäät mielen muljuttajat.

 

Kerhoaskarteluista päivää! Tällä viikolla puuhakerhoissa askarrellaan stressipalloja ilmapalloista! Itse olen tehnyt moisia pallukoita ensimmäisen kerran lapsena leirillä ja muistan askartelun olleen kiva ja lopputuloksen vielä kivempi: kukapa ei palloista tykkäisi? Ja kun tuotos on vielä ihanan pehmeä ja mutisteltava, on riemu taattu. (Ainakin minun mielestäni, en sitten nykylapsista tiedä...)

 

Pallojen tekeminen on todella helppoa ja tarvikelistakaan ei päätä huimaa. Itse puuhasin mallipallon noin viidessä minuutissa, välineinäni sakset, kelmurulla, pussillinen vanhoja jauhoja sekä kaksi ilmapalloa. Tällä kertaa otin työvaiheista myös kuvia (!!!), joten voin havainnollistaa askartelun vaiheet tässä. Tosin kuvien hyöty ei välttämättä ole millään tavalla merkittävä, sen verran helposti vaiheet saa myös selitettyä sanoin. MUTTA kuvat te saatte, hahhaa.

 

Ensin leikkaa kelmusta kaksi samankokoista neliötä/nelikulmiota, kooltaan n.14 x 14 cm. Ihan tarkkaan näitä nyt ei tarvitse mitata kuitenkaan. Sen jälkeen laita toisen kelmun keskelle noin desin verran jauhoja. (Tosin mitä isomman pallon haluat tehdä, sitä enemmän tarvitset jauhoja. Valmiin pallon koko riippuu, luonnollisesti, ilmapallon koosta.)

 

 

Kääri jauhot kelmun sisälle ja laita pallero toisen kelmun päälle niin, että "avoin puoli" on vasten toista kelmua. Kääri sitten toinenkin kelmu pallon päälle ja muotoile siitä pallo.

 

 

Leikkaa ilmapalloista pois kapea osa. Tarvitset siis kaksi ilmapalloa, jotka molemmat ovat pyöreän mallisia.

 

 

Venytä toinen pallo jauhopallon päälle. Tässä saatat tarvita hieman apua, vaikka homma luonnistuu  yksinkin vallan mainiosti. Kun ensimmäinen pallo on sujautettu jauhopussin päälle, venytä myös toinen ilmapallo työsi päälle. Aseta pallo niin, että edellisen pallon suuaukko jää toisen pallon alle.

 

 

Valmiissa pallossa alempi pallo pilkottaa hieman päällimäiseen palloon leikatusta reiästä. Jos siis haluat ainoastaan yksivärisen pallon, käytä askartelussa samanvärisiä palloja. Minä kuitenkin pidän toisen pallon tuomasta väriläiskästä, joten käytin kahta eriväristä ilmapalloa!

 

Niin joo! Jos haluat opetella jonglööraamaan, nämä pallot ovat siihen varsin oiva välineistö! Pallot ovat sopivan kokoisia eivätkä ne tee lattiaan lommoja, jos ne sattuvat putoamaan korkealtakin! Ainakin Taika-Petteri on muuten opettanut minua jonkkaamaan tälläisilla palloilla - ovat siis ihan ammattilaistenkin suosiossa!

Maze-kirja.

Kun rakas ystävä vuosia täyttää,

on päivä aina lahjan arvoinen

Siks tahdonkin hetken aikaani käyttää

ja valmistaa haaveiden kirjasen

 

 

 

Ystäväni Paula täytti vuosia eilen, tiistaina. Näppäränä tyttönä olin unohtanut postittaa onnittelut ja vein kuoren laatikkoon vasta eilen. Toivon mukaan se on tänään perillä, jotta voin (viimein) julkaista tämän kirjoituksen. Jos posti ei ole saapunut ja Paula sattuukin lukemaan tätä tekstiä - ÄLÄ! Tai lue, jos et postin sisällön paljastumisesta harmistu. Teemaksi valitsin hempeät kevätvärit sekä "Sinun kirjasi"-otsikon. Osa sivuista on otsikoitu ja niille sivuille ystäväni voi kirjoittaa omia ajatuksiaan kyseisistä aiheista.

 

 

 

Tein siis ystävälleni lahjaksi Maze-kirjan. Kyseisiä pikkuopuksia olen tehnyt ensimmäisen kerran kolmisen vuotta sitten, lähipiiriini syntyi vauvoja! Halusin viedä tuliaisiksi pienet kirjaset, mihin voisi sitten halutessaan täydentää ajatuksia ja muistoja lapsesta. Tekniikka oli kuitenkin päässyt unohtumaan vuosien saatossa, joten onnekseni löysin vielä tämän ohjevideon kirjan taittelusta!

Materiaaleina käytin tavallista askartelukartonkia- ja paperia, leimoja ja mustetta, (silkki)nauhaa sekä tarroja. Saksetliimaviivotin - ne nyt on mukana aina!

 

 

 

(Olen kyllä tosi huono ottamaan kuvia valmistuvaiheista ja niinpä nytkään niitä ei ole. Lisäksi huomasin vasta kirjeen postiin pudotettuani, että myös kaikki kuvat valmiista kirjasta ovat aika kökköjä. Höh. Toivottavasti kuitenkin ajatus tulee selväksi kuvia katsomalla!)

 

 

 

Maze-kirja on siitä hauska tapaus, että vaikka se on kooltaan pieni, sen sisään ja taskuihin voi pudotella kaikenlaisia lappuja ja yllätyksiä. Minä laitoin postiin mukaan muutamat teepussit! Ne tuovat toivottavasti hyvää tuoksua kirjekuoreen sekä kylminä talvi-iltoina lämmintä mieltä ja oloa kuuman juoman muodossa.

 

 

Kirjan lisäksi tein kaksi magneettia softiksesta, mutta ne ihan rehellisesti sanottuna unohdin laittaa kirjeeseen mukaan. Ehkäpä annan ne Paulalle kun tapaamme kuukauden päästä tiellä pohjoiseen!

 

 

 

Nyt kun olen viimein saanut siivottua oman askarrushuoneeni, oli pitkästä aikaa mukava tehdä askarteluja kotona. Suurimman osan täällä esitellyistä töistä olen tehnyt töissä, mutta nyt kun tilaa kotona taas on, voin puuhailla entistä enemmän omassa sopessani. Pitkästä aikaa sain esimerkiksi käyttöön kanssa-asujalta viime synttärinä lahjaksi saamani Big Shot-leikkurin! Kapine on ihana; sen avulla saa leikattua helposti ja nopeasti erilaisia kuvioita sekä lisäksi mm. kohokuvioitua paperia. Magneettien kukat sekä kirjan kannessa oleva punainen paperi on operoitu Big Shotilla. Mmmnam. Vielä kun saan viilattua viimeisetkin tavarat paikoilleen, voisin esitellä oman askartelulukaalini täällä blogissakin! Miltä kuulostaa?

 

Ps. Nyt kun katsoin kuvat läpi koneella, en voi olla muuta kuin todella tympääntynyt: kaikki kuvat ovat epätarkkoja ja suttuisia, ääääh. Pitää ehkä pyytää vastaanottajaa kuvaamaan lahja sen saapuessa ja lisätä sitten hieman tarkempia kuvia tänne.



Tunnelmapaloja.

Askartelu on puuhaa suurten ja pienten,

onnistumisen tunne tekee iloisen mielen

 

Ohessa muutamia tunnelmakuvia viikonloppuna olleelta tyttöleiriltä. Suunnittelin sinne aarrearkku-askartelun ja se oli ilmeisesti varsin onnistunut juttu! Tytöt, niin suuret kuin pienetkin, askartelivat aivan huikean kauniita rasioita ja niitä oli oikein ilo katsella!

 

 

 

 

 

 

Lisäksi muutama otos eräänä askarteluiltana tekemistäni korteista. Käytin leimana vessapaperirullaa. Kastoin rullan sormiväriin ja leimailin sen kanssa sydämiä kartonkiin. Leikkasin palat irti ja tein paloista kukkasia ja perhosia. Värikyllästetty kortti on ...no, värikyllästetty kortti!

 

 

 

 

 

 

Lopussa myös pari kuvaa kerhosta, missä muksut tekivät pahviotuksia. Lapset innostuivat askartelusta valtavasti ja tekivät toinen toistaan hienompia taideteoksia! Minun kettuni kalpeni erään tytön tekemän ketun rinnalla: mikä kaunotar!

 

 

 

 

Pahvia, pahvia.

Koskaan en ketuista tarpeekseni saa,

aina ne mieltäni nostattaa

Siksipä ketun taas esittelen teille

sillä minut se sai mielelle iloiselle.

 

 

Uusimmassa Pirkka-lehdessä oli idea hauskasta askartelusta, minkä ajattelin viedä tämän viikon puuhakerhoihin. Aaltopahvista askarreltu ja akryyliväreillä maalattu pahvidinosaurus vaikutti kivalta puuhalta ja päätin tehdä siitä mallikappaleen. Ensin pohdin tekeväni mallin mukaisen dinosauruksen, mutta taas kerran sisäinen kettutyttöni vei voiton ja puuhasin lapsille ihmeteltäväksi pienen repolaisen. En tiedä miksi, mutta ketut ovat aina kiehtoneet minua ja ne ovat suosikkieläinten listallani kärkikahinoissa kissojen ja mäyrien kanssa. Jei!

 

Ketun osat ovat siis aaltopahvia. Sain hyvin käyttöön edellisestä askartelutarviketilauksesta yli jääneen pahvilaatikon! Piirsin osat ensin paperille ja mallien mukaan sitten pahville. Leikkasin palat irti ja maalasin. Niiden kuivuttua leikkelin vielä sopiviin kohtiin lovet, jotta osat saatiin hyvin kiinni. Helppoa ja nopeaa!

 

Mittasuhteuista en sano mitään, mutta voin kertoa että ensin ketun jalat olivat kuin pulleat hevosenkengät. Samoin häntä oli valtava ja vaikka tuuheat ketut ovatkin sööteimpiä ikinä, päätin hieman trimmata jalkoja ja häntää, jotta otus näyttäisi edes hieman sopusuhtaisemmalta. Lopputulos on mielestäni ihan hauska ja siinä se nyt ikkunalaudalla ihmettelee toimistoni sekasotkua!

 

 

 

Kakku kahelle. (Gluteeniton)

Oli kerran yksi kakku,

sitten siitä tuli kaksi.

Onko tämän runon sanoissa takku,

vai eikö vaan käy sanaflaksi?

Huhhuijaa. Nyt on tämän kevään viidestä leiristä kaksi leiritty. Niin kuin edellisessä kirjoituksessa sanoin, olin yhden leirin edellisessä ja toisen nyt täällä uudessa. Molemmat leirit olivat mukavia, mutta niiden jälkeen olin kyllä todella puhki. Toisella leirillä jouduin valvomaan yömyöhään ja univelkaa oli melko roimasti, joten kun tulin kotiin olin ihan puhki. Hyvät yöunet sekä etä- ja vapaapäiviksi merkityt seuraavat päivät olivat poikaa ja niiden jälkeen koittanut viikonloppukin tuntui varsin hyvältä ja toivat kaivattua lepoa. Tosin viime yö meni kuitenkin hieman huonosti, sillä pikkuinen koiranretkumme Elma köhi ja kakoi koko yön ja me heräilimme sitä useaan otteeseen silittämään ja rauhoittelemaan. Aamulla soitto eläinlääkäripäivystykseen antoi meille vastauksia kysymyksiimme ja taudinkuvaksi napsahti kennelyskä. Sitä on kuulemma paljon liikkeellä täällä meidän asuinalueella (ja ilmeisesti ympäri Suomen) eikä koiraköhään ole mitään suurempia vippaskonsteja, jotta taudin saisi nopeasti hoidettua pois. Lepoa ja rentoa oloa siis vaan, niin olo paranee itsestään.

Toisella hiihtoloman leirillä teemana olivat olympialaiset. Pidin leirillä teemaan liittyen ryhmäkisat, joihin askartelin palkinnoksi mitaleja. Kuvaa en niistä tietenkään tajunnut ottaa, mutta värikkäistä kartongeista, tusseista, lumihiutaletarroista sekä vihreästä lastusatiininauhasta tuli ihan kivoja mitaleja lapsille palkinnoksi. Mitalien innoittamana suunnittelin myös seuraavaa leipomustani. Suomi lähti olympialaisiin ilman mitalitavoitteita, joten oli todella huikea yllätys, miten monta mitalia sieltä lopulta napsittiinkaan mukaan! Vaikka itse en olekaan sen suurempi penkkiurheilija, innostuin olympiakisoista kanssa-asujan seurassa niitä ihmetellen. Jossakin vaiheessa hämmensin itseäni sillä, että miltei myöhästyin työpalaverista, kun kuuntelin radiosta naisten sprintin finaalia... Loppujen lopuksi kun käytinkin melkolailla aikaa kisojen ihmettelyyn, päätin että mitaleita on syytä juhlia kakun kanssa!

Leivoin kakkupohjan tämän, jo hyväksi havaitun ohjeen mukaan. Tällä kertaa levitin taikinan kahdelle pellille tasaisesti ja sain leikattua pohjat kahdeksaan osaan. Kostutin kakun maidolla, mihin olin sekoittanut hieman vaniljasokeria. Täytteeksi levitin soseutettuja mustikoita, joiden värin lisäbuustaamiseen käytin hieman sinistä pastaväriä. Mustikoiden päälle levitin tuttua ja turvallista vispikerman ja rahkan seosta. Käytin seokseen puolet tavallista rahkaa ja puolet Valion vaniljarahkaa. Vispiä lisäsin noin kaksi desiä. Käärin kakun kasaan ja laitoin voipaperipaketissa kuvun alle odottamaan seuraavaa päivää.

Aamulla minulla oli kuitenkin ongelma! Olimme sopineet menevämme katsomaan puolisoni kummityttöä. Päätin aika äkisti, että haluaisin viedä mukana jotakin syötävää, kunnes tajusin että aikaa leipomiseen ei ollut. Kakku huuteli jääkaapissa, mutta ajattelin sen olevan hieman liian iso neljälle ihmiselle. Lisäksi olimme kutsuneet puolisoni vanhemmat (mitali)kahveille kiitokseksi siitä, että he olivat ottaneet Elman maalle juoksemaan hiihtolomaviikon ajaksi. Samainen kakku huuteli kaapissa uudestaan ja pohdin kuumeisesti mitä tekisin... Tattaraa, ratkaisu ongelmaan oli mielessä äkkiä: kakku puoliksi ja silti riittää kaikille! Tämä myös antoi mahdollisuuden koristella molemmat puolet eri tavalla ja pääsin kokeilemaan visioitani suklaakoristeiden teosta ja uusista pursotuksista!

Kummivierailulle veimme vispirahkaseoksella päällystetyn kakun, mihin laitoin koristeeksi vielä valkosuklaasta pursottamiani koristeita. Sulatin suklaan mikrossa ja sekoitin mukaan punaista pastaväriä. Sen jälkeen laitoin suklaan pakastuspussiin ja leikkasin sen kulmaan reiän pursottelua varten. Jälleen kerran hoksasin liian myöhään, että myös tuo suklaa olisi kannattanut temperoida. Koristeet nimittäin jähmettyivät pakastimessa hyvin, mutta kun asettelin niitä kakun päälle, alkoivat ne todella pian sulaa ja lötkistyä. Samaan ongelmaan törmäsin aikanaan veljeni rippijuhlissa, kun olin tehnyt sinne mustivalkosuklaajuustokakun. Kuumana kesäpäivänä koristeet nimittäin sulivat vielä nopeammin ja ajattelin silloin, että minun on keksittävä keino kuvioiden pelastamiseksi. Lahjakakun kanssa en kuitenkaan muistanut tätä mennyttä ongelmaa ja olin hieman hätää kärsimässä kun vaaleanpunaiset nappulat alkoivat muuttua löllöiksi. Sain ne kuitenkin nopeasti kakun päälle ja kakun takaisin jääkaappiin, joten ongelma ei ehtinyt muodostua kovin suureksi.

Seuraavana päivänä oli sitten virallisen (ja alkuperäisen suunnitelman mukaisen) mitalikakun koristelu. Peittelin kakun taas kerran vispillä ja rahkalla. Pursotukset tein samalla seoksella ja sinisen värjäsin pastavärillä oikeanlaiseksi. Koristeeksi sulattelin taas suklaata ja huoh ... En hoksannut temperoida suklaata! Hieman naureskelin itselleni, sillä edellisenä päivänä olin manannut samaa kämmiä ja päätin, että huomenna korjaan asian. Siinä sormet sinisenä koristeita kakulle nostellessani ajattelin, että seuraavalla kerralla suklaakoristeita tehdessäni minun on pakko muistaa temperointi. Suklaakoristeiden lisäksi ripottelin päälle kultaisia ja hopeita kuulia, mitalien värien takia tietenkin. Kaupasta en löytänyt pronssisia koristeita, mutta luotin lapsena tekemääni johtopäätökseen: kulta ja hopea yhdessä tekevät pronssia, joten sama logiikka sai päteä myös tässä kakussa.

Kakuista tuli hyvät. Sisältöhän molemmissa oli sama ja koristeluissakin käytin melkolailla samoja elementtejä, joten mautkin olivat lähellä toisiaan. Ainoa mikä minua hieman harmitti, oli se että käytin mustikoina pensasmustikoita. Vaikka soseutin niitä, silti ne tuntuivat paikoin vain isoilta riekaleilta kakussa. Eikä niiden makukaan kyllä yllä tavallisten metsämustikoiden tasolle, vaikka eivät isot pensasmustikatkaan pahoja ole. Ensi kerralla haluan kuitenkin käyttää tavallisia mustikoita ja mieluiten vielä sellaisia, mitä olen itse metsästä nyppinyt pakkaseen! Kakkujen koristelut olivat myös ihan okei, vaikka molempia lopputuloksia katsoessani olinkin hieman kahden vaiheilla siitä, ovatko kakut mauttomia vai eivät. Päädyin kuitenkin siihin, että ihana ja nuoresta iästään huolimatta monesta tiukasta paikasta jo selvinnyt tyttövauva ansaitsi kunnon lällykakun vaaleanpunaisilla hörsötyksillä. Lisäksi työllä ja taistelulla ansaitut olympiamitalit saivat kunnioitusta hurjalla suomisekamelskakoristuksella, mikä puolisoni mielestä oli "niin kamala, että huikea!" Mitä tuosta nyt sitten piti olla mieltä, en ollut ihan varma, mutta pakkoa sanoa: kakku olisi voinut olla vieläkin hurjemman näköinen, jos olisin toteuttanut kaikki koristeluvisioni! Päätin kuitenkin jättää jotakin seuraavaan kakkuun ja mitalikakku koristui sellaiseksi kuin koristui. 

Loppuun vielä kuva laskiaistapahtumasta, missä olin tänään tekemässä kasvomaalauksia lapsille. Sateenkaaret ja hymynaamat olivat suosittuja ja niitä sainkin maalailla monen monta päivän aikana. Kivaa oli, ei voi kieltää!