Oli kerran yksi kakku,
sitten siitä tuli kaksi.
Onko tämän runon sanoissa takku,
vai eikö vaan käy sanaflaksi?
Huhhuijaa. Nyt on tämän kevään viidestä leiristä kaksi leiritty. Niin kuin edellisessä kirjoituksessa sanoin, olin yhden leirin edellisessä ja toisen nyt täällä uudessa. Molemmat leirit olivat mukavia, mutta niiden jälkeen olin kyllä todella puhki. Toisella leirillä jouduin valvomaan yömyöhään ja univelkaa oli melko roimasti, joten kun tulin kotiin olin ihan puhki. Hyvät yöunet sekä etä- ja vapaapäiviksi merkityt seuraavat päivät olivat poikaa ja niiden jälkeen koittanut viikonloppukin tuntui varsin hyvältä ja toivat kaivattua lepoa. Tosin viime yö meni kuitenkin hieman huonosti, sillä pikkuinen koiranretkumme Elma köhi ja kakoi koko yön ja me heräilimme sitä useaan otteeseen silittämään ja rauhoittelemaan. Aamulla soitto eläinlääkäripäivystykseen antoi meille vastauksia kysymyksiimme ja taudinkuvaksi napsahti kennelyskä. Sitä on kuulemma paljon liikkeellä täällä meidän asuinalueella (ja ilmeisesti ympäri Suomen) eikä koiraköhään ole mitään suurempia vippaskonsteja, jotta taudin saisi nopeasti hoidettua pois. Lepoa ja rentoa oloa siis vaan, niin olo paranee itsestään.
Toisella hiihtoloman leirillä teemana olivat olympialaiset. Pidin leirillä teemaan liittyen ryhmäkisat, joihin askartelin palkinnoksi mitaleja. Kuvaa en niistä tietenkään tajunnut ottaa, mutta värikkäistä kartongeista, tusseista, lumihiutaletarroista sekä vihreästä lastusatiininauhasta tuli ihan kivoja mitaleja lapsille palkinnoksi. Mitalien innoittamana suunnittelin myös seuraavaa leipomustani. Suomi lähti olympialaisiin ilman mitalitavoitteita, joten oli todella huikea yllätys, miten monta mitalia sieltä lopulta napsittiinkaan mukaan! Vaikka itse en olekaan sen suurempi penkkiurheilija, innostuin olympiakisoista kanssa-asujan seurassa niitä ihmetellen. Jossakin vaiheessa hämmensin itseäni sillä, että miltei myöhästyin työpalaverista, kun kuuntelin radiosta naisten sprintin finaalia... Loppujen lopuksi kun käytinkin melkolailla aikaa kisojen ihmettelyyn, päätin että mitaleita on syytä juhlia kakun kanssa!
Leivoin kakkupohjan tämän, jo hyväksi havaitun ohjeen mukaan. Tällä kertaa levitin taikinan kahdelle pellille tasaisesti ja sain leikattua pohjat kahdeksaan osaan. Kostutin kakun maidolla, mihin olin sekoittanut hieman vaniljasokeria. Täytteeksi levitin soseutettuja mustikoita, joiden värin lisäbuustaamiseen käytin hieman sinistä pastaväriä. Mustikoiden päälle levitin tuttua ja turvallista vispikerman ja rahkan seosta. Käytin seokseen puolet tavallista rahkaa ja puolet Valion vaniljarahkaa. Vispiä lisäsin noin kaksi desiä. Käärin kakun kasaan ja laitoin voipaperipaketissa kuvun alle odottamaan seuraavaa päivää.
Aamulla minulla oli kuitenkin ongelma! Olimme sopineet menevämme katsomaan puolisoni kummityttöä. Päätin aika äkisti, että haluaisin viedä mukana jotakin syötävää, kunnes tajusin että aikaa leipomiseen ei ollut. Kakku huuteli jääkaapissa, mutta ajattelin sen olevan hieman liian iso neljälle ihmiselle. Lisäksi olimme kutsuneet puolisoni vanhemmat (mitali)kahveille kiitokseksi siitä, että he olivat ottaneet Elman maalle juoksemaan hiihtolomaviikon ajaksi. Samainen kakku huuteli kaapissa uudestaan ja pohdin kuumeisesti mitä tekisin... Tattaraa, ratkaisu ongelmaan oli mielessä äkkiä: kakku puoliksi ja silti riittää kaikille! Tämä myös antoi mahdollisuuden koristella molemmat puolet eri tavalla ja pääsin kokeilemaan visioitani suklaakoristeiden teosta ja uusista pursotuksista!
Kummivierailulle veimme vispirahkaseoksella päällystetyn kakun, mihin laitoin koristeeksi vielä valkosuklaasta pursottamiani koristeita. Sulatin suklaan mikrossa ja sekoitin mukaan punaista pastaväriä. Sen jälkeen laitoin suklaan pakastuspussiin ja leikkasin sen kulmaan reiän pursottelua varten. Jälleen kerran hoksasin liian myöhään, että myös tuo suklaa olisi kannattanut temperoida. Koristeet nimittäin jähmettyivät pakastimessa hyvin, mutta kun asettelin niitä kakun päälle, alkoivat ne todella pian sulaa ja lötkistyä. Samaan ongelmaan törmäsin aikanaan veljeni rippijuhlissa, kun olin tehnyt sinne mustivalkosuklaajuustokakun. Kuumana kesäpäivänä koristeet nimittäin sulivat vielä nopeammin ja ajattelin silloin, että minun on keksittävä keino kuvioiden pelastamiseksi. Lahjakakun kanssa en kuitenkaan muistanut tätä mennyttä ongelmaa ja olin hieman hätää kärsimässä kun vaaleanpunaiset nappulat alkoivat muuttua löllöiksi. Sain ne kuitenkin nopeasti kakun päälle ja kakun takaisin jääkaappiin, joten ongelma ei ehtinyt muodostua kovin suureksi.
Seuraavana päivänä oli sitten virallisen (ja alkuperäisen suunnitelman mukaisen) mitalikakun koristelu. Peittelin kakun taas kerran vispillä ja rahkalla. Pursotukset tein samalla seoksella ja sinisen värjäsin pastavärillä oikeanlaiseksi. Koristeeksi sulattelin taas suklaata ja huoh ... En hoksannut temperoida suklaata! Hieman naureskelin itselleni, sillä edellisenä päivänä olin manannut samaa kämmiä ja päätin, että huomenna korjaan asian. Siinä sormet sinisenä koristeita kakulle nostellessani ajattelin, että seuraavalla kerralla suklaakoristeita tehdessäni minun on pakko muistaa temperointi. Suklaakoristeiden lisäksi ripottelin päälle kultaisia ja hopeita kuulia, mitalien värien takia tietenkin. Kaupasta en löytänyt pronssisia koristeita, mutta luotin lapsena tekemääni johtopäätökseen: kulta ja hopea yhdessä tekevät pronssia, joten sama logiikka sai päteä myös tässä kakussa.
Kakuista tuli hyvät. Sisältöhän molemmissa oli sama ja koristeluissakin käytin melkolailla samoja elementtejä, joten mautkin olivat lähellä toisiaan. Ainoa mikä minua hieman harmitti, oli se että käytin mustikoina pensasmustikoita. Vaikka soseutin niitä, silti ne tuntuivat paikoin vain isoilta riekaleilta kakussa. Eikä niiden makukaan kyllä yllä tavallisten metsämustikoiden tasolle, vaikka eivät isot pensasmustikatkaan pahoja ole. Ensi kerralla haluan kuitenkin käyttää tavallisia mustikoita ja mieluiten vielä sellaisia, mitä olen itse metsästä nyppinyt pakkaseen! Kakkujen koristelut olivat myös ihan okei, vaikka molempia lopputuloksia katsoessani olinkin hieman kahden vaiheilla siitä, ovatko kakut mauttomia vai eivät. Päädyin kuitenkin siihin, että ihana ja nuoresta iästään huolimatta monesta tiukasta paikasta jo selvinnyt tyttövauva ansaitsi kunnon lällykakun vaaleanpunaisilla hörsötyksillä. Lisäksi työllä ja taistelulla ansaitut olympiamitalit saivat kunnioitusta hurjalla suomisekamelskakoristuksella, mikä puolisoni mielestä oli "niin kamala, että huikea!" Mitä tuosta nyt sitten piti olla mieltä, en ollut ihan varma, mutta pakkoa sanoa: kakku olisi voinut olla vieläkin hurjemman näköinen, jos olisin toteuttanut kaikki koristeluvisioni! Päätin kuitenkin jättää jotakin seuraavaan kakkuun ja mitalikakku koristui sellaiseksi kuin koristui.
Loppuun vielä kuva laskiaistapahtumasta, missä olin tänään tekemässä kasvomaalauksia lapsille. Sateenkaaret ja hymynaamat olivat suosittuja ja niitä sainkin maalailla monen monta päivän aikana. Kivaa oli, ei voi kieltää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä tuumit?